Suurpetojen jäljillä -oppimateriaali esittelee suomalaiset suurpedot koululaisille
Tuhdin koulumateriaalin avulla oppilas tutustuu suomalaiseen luontoon suurpetojen kautta.
Suomen Karhukannan hoitosuunnitelma
Suomen karhukannan hoitosuunnitelma vahvistettiin vuonna 2007. Hoitosuunnitelmassa kuvataan linjaukset, joita toteuttamalla maa- ja metsätalousministeriö jatkaa kehittyvän karhukannan suunnitelmallista hoitoa. Hoidolla halutaan varmistaa, että karhu säilyy pysyvänä osana Suomen luontoa. Karhukannan hoidon ja suojelun perustavoitteena on säilyttää kanta suotuisalla suojelun tasolla.
Suomi jaetaan neljään karhukannan hoitoalueeseen
Karhu. Kuva: Markku Pirttimaa.
Suomen karhukanta on kehittynyt suotuisasti. Kannanhoidon päätavoitteena on, että kanta säilyy elinvoimaisena mutta ihmisarkana, karhujen aiheuttamat haitat minimoidaan ja kansalaisten tietämystä karhusta lisätään. Hoitosuunnitelmassa on pohjimmiltaan kyse karhun ja paikallisten ihmisten ja toimijoiden rinnakkaiselon yhteensovittamisesta.
Karhukannan hoidossa Suomi jaetaan neljään kannanhoitoalueeseen eli poronhoitoalueeseen, vakiintuneen kannan alueeseen, levittäytymisvyöhykkeeseen ja kehittyvän kannan hoitoalueeseen. Poronhoitoalueella ja vakiintuneen kannan hoitoalueella karhukanta pidetään nykytasolla. Levittäytymisvyöhykkeellä karhujen määrän annetaan kasvaa maltillisesti. Näin turvataan karhujen levittäytyminen kehittyvän kannan alueelle. Kehittyvän kannan hoitoalueella karhujen määrän annetaan lisääntyä alueen asukastiheyden ja elinkeinorakenteen asettamissa rajoissa.
Tutustu Suomen karhukannan hoitosuunnitelmaan (mmm.fi, PDF 1,28 MT, avautuu uuteen välilehteen)
Karhun metsästys
Karhunmetsästys on Suomessa kokenut tavallaan uuden tulemisen. Karhukannan vahvistumisen myötä on metsästäjien yhä laajemmalla alueella mahdollista osallistua karhunmetsästykseen. Karhunmetsästystaidot ovat säilyneet hyvin Itä- ja Pohjois-Suomessa. Muualla maassa metsästysperinteisiin on tullut katk...
Havainnot kannanarvioinnin perustana
Luonnonvarakeskuksen arviot suurpetokannoista perustuvat ensisijaisesti vapaaehtoisten petoyhdyshenkilöiden keräämiin suurpetohavaintoihin, joita ovat näköhavainnot ja suurpetojen maastoon jättämät jäljet ja jätökset.
