SUURPETOKIRJOITUKSIA MENNEILTÄ VUOSISADOILTA

Suurpedoista on kirjoitettu sanomalehdissä jo kauan ennen nykyistä petokeskustelua. Oheiset kirjoitukset menneiltä ajoilta on aikanaan julkaistu sanomalehdissä ja suuri osa perustuu tositapahtumiin. Artikkelit kuvastavat, mitä tuolloin tiedettiin suurpedoista ja millaisia uskomuksia niihin liittyi.

Artikkelit on kopioitu Martti Peltosen Karhuja ja karhunkaatajia -julkaisusta vuodelta 2000. Peltonen on koonnut kirjoitukset käymällä läpi lähes kaikki 1800-luvun suomenkieliset sanomalehdet ja niistä löytyneet suurpetoja koskevat artikkelit. Nämä jutut välittävät merkittävän määrän sekä tietoa että uskomuksia ihmisen ja suurpetojen yhteisestä menneisyydestä.

Samat artikkelit ovat luettavissa alkuperäisessä kirjoitusasussaan tällä sivulla tekstiversiona, tai kuvakokoelmassa "Vanhoja lehtiartikkeleita".

Karhujen tuhötöitä metsäpirtissä

Lauantaina tk. 1 päivän iltana tuli karhu Tapparin rajalla niinkutsutussa Rajasuossa Venäjän puolella asuvan Antti Hämäläinen karjatarhaan, joka on aivan asunnon vieressä särkien aidan palasiksi. Nähtävästi oli kontion tarkoitus saada lehmät karkotetuksi metsään, jossa niitä olisi ollut mukavampi raadella. Talossa päiväläisenä ollut Antti Korkka ei vielä ollut ennättänyt nukkua ja meni ryskeen kuultuaan ulos sitä tarkastamaan. Ensiksi luuli hän karjan keskellä häärivää karhua jonkin raudikko sonniksi, mutta pian tämä nousten takajaloilleen näyttikin olevansa mesikämmen. Eikä karhu poistunut ennen kuin koko talon väki meni seipäiden kanssa sitä karkottamaan. Vahinko oli, ettei talossa ollut pyssyä, että olisivat voineet ampua. Yhdelle lehmälle ennätti tehdä se ainoastaan pari vähäistä naarmua selkään. Pedon sanoivat olleen isointa kokoa.

Kun karhun yritys ihmisten väliintulon kautta näin epäonnistui, meni se sunnuntaina puolenpäivän aikana kauppias Tahvo Hyytiän karjaan Suomen puolella ja haaskasi karjaa aikalailla. Yksi lehmistä, jossa oli kolmattakymmentä haavaa tuli vielä itse kotia ja neljäs on kateissa. Nähtävästi on karhu senkin kaatanut, vaikkei sitä sakeasta metsästä ole onnistuttu löytämään. Haavoitettujen lehmien paranemisesta on toiveita.

Seuraavana maanantaina, panivat Saroisen ja Tapparan kylien asukkaat ajojahdin toimeen mainittujen kylien välisessä korvessa, jossa karhu lehmät kaatoi, petoa kumminkaan löytämättä. Onnistumattomuuteen oli suurena syynä huono jahtijärjestyskin. Tiistaita vasten yöllä meni karhu talollisen Kaapro Pohjalaisen hevoshakaan, jossa se lähellä talon saunaa tappoi Aapro Hämäläisen hevosen. Tuntuva vahinko köyhälle miehelle.

Luultavasti on karhuja hevosen kimpussa ollut useampia, sillä kun aamulla mentiin hevosta haasta noutamaan oli siitä jo suuri osa syöty.

Käkisalmen sanomat 10.7.1911

Ei Pekkoja pahee

Ei Pekkoja pahee ollut muuan talonpoika Kuhmoniemesä, Paavo Sallinen, joka kerran mettä kulullaan tapasi karhun. Arvelematta laukasi hän pyssynsä, muttei osannut karhuun. Tämä tästä tervehtimisestä vihastunut ryntäsi miehen päälle, joka nyt oli aseetta. Hän oli lähtenyt lintuja ampumaan ja siis ei ottanut keihästään mukaansa. Täsä ei muu keino kelvannut kun ruveta karhun kanssa sylipainille. Se mies joka puolensa taisi pitää.

Silmän räpäyksesä oliki Sallinen miettinyt tilansa ja keinonsa. Karhu tuli karjuin häntä kohen, ja oli juuri valmissa iskemään kyntensä häneen, kun Sallinen leimauksen nopeuella oli käsin karhusa. Painain päätänsä karhun alaleukaa ja kurkkua vastaan, pisti hän käsivartensa lapoin alle ja niin syleillen vihollistaan miehen voimalla puristi sitä. Tämä ei siis voinut sanottavaa vahinkoa vaikuttaa kynsillään. Nyt alkoi tosi sylipaini ja tappelu-kenttä sattui olemaan järveen jyrkästi vierevän mäen päällä. Kuinka täsä taisteltiin, kaatuivat he rinteeseen päin ja alkoivat vyöryä alas. Ei aikaakaan ennen kuin tappelutoverit tupsahtivat järveen; onneksi sattui karhu samasa alle ja nyt Sallinen paraasta voimasta painoi sitä pohjalle. Siinä tupehtui kontio ja Sallinen toi kauniin karhun nahan myötänsä kotiin tullesa.

Oulun Viikko-Sanomia 14.11.1840

Onneton karhunpyynti

Veskelyksen pokostalla Lehtijoen kylässä lähti kolme talollista karhua tappamaan kierroksesta helmikuun keskipaikoilla. Mesikämmenen kartanolle jouduttuaan pitivät yhteisen neuvottelun. Paikka oli vallan rikkeinen, jossa mesikämmen otti rauhallista unta.

Yksi uroista jäi aukealle paikalle, josta oli parempi ampua, ja toiset antoivat pyssynsä hälle, ja itse jäivät kirveillä varustettuina petoa herättämään. Mesikämmen, kuultuansa outoja melskeitä palatsinsa edustalla, karkasi vihaisena pyssymiehen päälle, josta toiset säikähtivät aivan pahanpäiväisiksi. Kaksi miestä sai hyvät tervetuliaiset niin, että eivät ole nytkään terveitä. Kahden päivän perästä sai mesi­kämmenkin maksaa taljallaan tillukkansa. Ensimmäisessä ottelussa ei hän saanutkaan kuin pienen haavan nenäänsä.

Laatokka 1884

Raatelewista metsäeläwistä Suomessa on julma wahinko wuosittain

Niin on lääninhallitusten tietoon tullut, että wuosina 1851-1855 eli wiiteen wuoteen niiden kautta oli kuollut koko maassamme yhteensä 3011 hewoista, 8857 härkää, lehmää ja hiehoa, 23353 lammasta ja wuohta, 4154 peuraa ja 1699 sikaa. Merkillistä on, että ainoastaan Uusmaan läänissä oli 1101 hewoisista mennyt petoin suuhun ja niin siinä läänissä yksinänsä oli hukkunut enemmän kuin kolmas osa koko maassamme raadelluista hewoisista. Wai tulleeko se siitä, että Uusmaan lääninhallitukselle on tarkemmin kuin muissa lääneissä näitä wahingoita ilmoitettu? Warma mahtanee ollakin, ettei kaikki tämmöiset wahingot tulekaan hallituksen korwiin, ja kuitenkin on jo runnettuinkin wahinkoin arwo niin arweluttawa, että sen pitäisi kehottaa asianomaisia keskustelemaan ja hankkimaan keinoja niitä raatoja vastaan, jotka näin raiskaawat maamme warallisuutta ja wähentäwät tµntuwasti maanwiljelijäin elatuskeinoa tappamalla niiden weto- ja muita tarwiseläimiä. Näiden wahinkoin tuntuwaisuutta maanwiljeliijöille lisää sekin seikka, että saawat elättää susi- ja jahtiwoutia, joista walittawat ei heille olewan mitään hyötyä, kuin niitä kuulutaan käytettäwän kaikkiin muihin toimituksiin waan ei metsäpetoin häwittämiseen.

- Esimerkiksi miten metsäpedot saawat maassamme raiwota, lainaamme seuraawan kertomuk­sen Kiannolta. Pispajärwen ja Ruhtinaansalmen kinkerikunnassa Kiannolla oli wiime kesänä yksi ainoa karhu tappanut ja syönyt 23 hewoista, monta lehmää ja 50 lammasta ennenkuin saatiin päiwiltä pois!

Suometar 12.2.1858

Satoisa sudenpesä

Helluntaiviikolla löysi eräs torppari Euran pitäjän Turajärven kylässä saman pitäjän Vähävahen rusthollin metsästä sudenpesän, jossa oli 11 pentua, joista isosusi - luultavasti emä - sai pelastetuksi yhden, mutta kymmenen tuli löytäjän saaliiksi. Iso susi vei suussaan jo toista penikkaansa pois pesästä, kun mainittu torppari tervehti häntä kiväärinlaukauksella, josta peto tuli pahan­ päiväiseksi nilkuksi ja täytyi jättää sen pennun, jota se oli siirtämässä. Ontuvanakin pääsi kuitenkin isosusi pakoon.

Päijänne 16.6.1880

Rohkea susi

On kerrottu, kuinka noin pari viikkoa takaperin Rapamäen kartanolla Vanajassa susi karkasi koiran päälle; joka oli kahleissa asuinhuoneitten vieressä, ja taistelun kestäissä sai purruksi syviä haavoja koiran kurkkuun. Kun talon isäntä sitte aamulla meni koiraa irti piästimään, karkasi tämä isäntääsä ja puri pahoja haavoja hänen käsiinsä.

Päijänne 6.2.1879

Susien nykyisestä paljoudesta

valitetaan joka paikassa, vaan harvassa koetaan niita hävittää. Missä hyviä susi­tarhoja ja kuoppia on, siellä niitä hyvästi saadaan. Kapteeni Segerstråhle Pernoon pitäjässä on esim. saanut yhdellä kertaa koko kuusi sutta kuoppaansa ja tapetuksi. Mutta jos ihmiset yleensä ja susivoudit erittäinki ovat susien hävittämisessä huolettomia, niin sudet kuuluvat nyt itse ottaneen sen asian huoleksensa. Niin kertoi meille äsken hyvin luotettava mies, että hän tuonaan löysi täällä Helsingin lähellä susien tappaneen neljä kumppaniansa. Hän sanoi myös, että niitä on nähty kulkeneen aina 12 kappaletta parvessaan.

Suometar 15.2.1861

Suden ja lampaan suuteluja

Eräässä talossa Viipurin tienoilla oli emännän tapa navetan pienestä ikkunasta hyväillä lampaitansa ja vieläpä leivälläkin kestitä. Tietämätöntä on milloin lienee pitkähäntä saanut tuotaki tekoa syrjästä hospiteerata, koska hänkin eräänä yönä meni lampaita ikkunaan, seinään raapimalla, hyppöitämään. Sudella kun ei tietysti muuta antamista ollut, niin suikkasi jokaiselle ikkunaan hyppääjälle aina antipalaksi niin vahvan suutelon, että paikalla erkani pää ulkopuolelle navettaa, kun muu ruumis ei mahtunut. Tietysti tuo uteliaisuus kiihoitti toisia lampaita niin pitkään ilohyppyyn ikkunalle kuin sudella vaan heidän toisten veljeinsä päitä syöden kesti nälkää, joten usea villaturkki löytyi aamulla päättömänä navetasta.

Ahti 3.5.1879

Suden serenadi

Varmaankin epähauskaa serenadia on Uudenkylän kestikievarissa Salmissa saatu kuunnella. Viime viikolla eräänä iltana oli nimittäin suden vonkale tullut mainitun kestikievarin pihaan arvattavasti tavoittelemaan koiraa, joka kumminkin sattui olemaan suljetussa porstuassa. Kun ei siis sitä iltasekseen saanut ja kun vatsa lienee vajaatansa valittanut, istahti susi säveleissä suruansa ilmaisemaan, alkaen täyttä kurkkua mitä ilkeimmästi ulvoa volista, jota koira kiivaalla haukkumisella porstuassa säesti. Vaikka talossa sanotaan olleen pyssymiehiä ja pari pyssyäkin, ei yhtä hyvin kukaan ollut uskaltanut mihinkään toimeen ryhtyä irvihampaan karkoittamiseksi, joka talon väen makean unen häiritsi, vaan ainoastaan salassa oli ikkunoista katsoa pilkistelty virren vetäjää. Noin pari tuntia suvaittuaan kuulijoitaan huvittaa, lähti susi, kun se kai huomasi, ettei "laulukaan auta", juosta votkottamaan metsään, josta oli tullutkin.

Laatokka 1886

Ilves hirttänyt itsensä

Ilvessuden sai Hynnilän kylän metsästä Mouhijärvellä Viktor Forsman noin viikko sitten jäniksen paulasta. Metsäläinen kun kulki vähäistä polkua, jossa paula oli viritettynä, pisti päänsä paulaan ja pitkitti edelleen matkaansa. Mutta paula rupesi sitä kuristamaan ja metsäläinen veti taakan poikki joka oli asetettu paulan perään. Nyt katsoi se vaivaloiseksi kulkunsa, sillä puu oli vielä pitkä, jonka tähden paula kiristi häntä yhä edelleen kurkusta. Se kiipesi puuhun miettimään millä tästä pulasta päästäisiin, mutta kynnet erisivät puusta ja hän putosi alaspäin. Vaan puu, joka oli paulan perässä, jäi oksien väliin ja metsäläinen jäi killumaan siihen. Näinmuodoin tuli hän itsensä hirttäjäksi, ja myös viimeinen villitys tuli pahemmaksi kuin ensimmäinen. Mies kuului ilomielin lausuneen: "On maar tämä parempi otus kuin jänis, sillä saanhan tästä tapporahan, joka onkin 60 markkaa".

Vaasan Lehti 6.9.1883

Ilves ammuttiin katolta

Säämingissä Vaahermäen mökillä oli lammas kuollut ja sen nyletty raato oli viskattu navetan vinnille. Luultavasti haju viekoitti kauniin ilveksen tekemään käyntiä saman navetan katolla. Tästä sei­kasta vietiin sana Vaahermäelle, jonka poika tulikin pyssyinensä eräänä iltana eläintä vahtimaan. Ilves tulikin katolle taas, jolloin se saikin loppunsa vaanijan luodista.

Karjalatar 6.5.1884

Velanmaksu karhunnahalla

Muutamana syksynä sattui Kitunen suureen rahan tarpeeseen, kuin hänen määrättynä
päivänä piri maksu yksi velka. Hellällä huolella kunniatansa varjellen ottaa hän muutamana päivänä eväslaukun selkäänsä ja pyssyn olallensa, ja vaeltaa syänmaitten läpi Gabb -nimisen
Tuomari-vainajan tykö pyytääksensä silti lainaan rahasummaa, jonka tarpeessa hän oli, ja joka nousi 10 taikka 12 Pankko Riksiin.

Matkalla sinne oli hänellä ollut niin hyvä onni ampuisaan, että hän illalla tuli vahvalla lintu-riipillä Domarnäs-nimiseen Tuomarin-puuställitaloon. Linnut vei hän kohta köökiin, jos talon hyväntahtonen emäntä-mamselli hyvästi ruokki ja juotti mainiota pyssymiestä, varsin kuin varat talon ruoka­-aitasa, hänen iloksensa, erin­omaisesti lisääntyivät vieraan tuomisten kautta. Mutta isäntäväki oli jo paneunut maata, ja sen tähen täytyi vieraan oottaa aamuun asti, ennen kuin hän pääsi Tuomarin puheille. Ystävällisesti paiskaisi hänelle talon hyväntahtoinen isäntä aamulla kättä. Tavallisella siveyellään mainitti Kitunen asiansa. Kernaasti antoi Tuomari hänelle anotun rahasumman, ja vaati häntä olemaan koko päivän vierassaan.

Hiljan illalla, kuin Kitunen otti jää-hyvästin, varaina amulla, rahoinensa, lähtiäksensä kotiansa valumaan, sanoi hänelle Tuomari: "Sinä tekisit mulle hyvän tekosen, jos sinä seuraavaksi Jouluksi voisit hankkia minulle hyvän Karhun nahan." "Jumalan avulla on nahka teijän käsissänne viikon perästä, vastasi Kitunen. Ja niin käviki. Sillä kuin hän palatesaan vaelsi muutaman palaneen vaaramaan yli, kuuli hän likimmäisestä kuusimetsästä, laaksosa, erinomaisia rasauksia. Hän likenee hyvin hiljaa ja havattee erinomaisesti ison karhun, joka sujuttelee maahan pienosten pihlajain latvoja syödäksensä niitten makioita marjoja. Varustettuna ainoastaan lintupyssyllään, arvelutti häntä vähin aikaa, jos hänen piti vuovata ampua taikka ei; mutta hänen urhoollinen intonsa rohkasi häntä kohta; hän pisti uuden luovin lisäksi pyssyynsä ja ampui.

Luovit sattuivat kyllä kohti, mutta eivät vaikuttaneet kylliksi asti. Karhu karkasi siis, täyvesä vimmasa, savua kohen, mutta Kitunen, joka näki vaaransa, kiipesi yhtäkkiä suuren, jyrkkälaitasen kiven päälle, joka sattui häntä likelle. Sen ympäri alko nyt hänen vertavuotava vihollisensa kulkea ees ja takasin, hakein haavottajatansa. Siellä, kalliolinnansa kukkulalla, ennätti Kitunen laahata pyssynsä uudelleen, ja antoi torakumppanillensa viimmeisen näpin.

Tämä seikka tapahtui puolen penikulmaa Kitusen kodista; ja kahesta syystä hyvällä mielellä, matkusti hän sieltä apua noutamaan. Seittemäntenä päivänä tuli hän jo kantain karhun nahkaa Tuomarille, joka ilosella miellellä ja imehellen, makso siitä kauniista nahasta moninkertaisesti enemmin kuin Kitusen velka oli, ja piti varsin hyvänä sitä luotettavata Lupaajata ja mettämiestä.

Ei alkuperäistä lähdettä tiedossa.

Karhu ampui itsensä

Uukuniemellä Mensuvaaran kylässä kaatoi karhu 17 p. tätä kuuta talolliselta Matti Lemiseltä härkämullikan, josta söi puolen; haaskalle pani seuraavana päivänä talollinen Aaro Toiviainen pyssyn viritykseen ja kun karhu 21 p. tätä kuuta kello 8 iltapäivällä tuli paistiaan aterioimaan, laukesi pyssy suoraan sydämeen kaataen karhun paikoilleen. Karhusta, joka oli urospuoli, saatiin lihaa 18 leiviskää.

Laatokka 1887

Suden saalis Uskelassa

Sinä 29 p. wiimeisessä elokuussa tapahtui, että susi tappoi lehmän laitumella, waan eipä tuohon tyytywäkään, juoksi hän wielä weren himoissaan ja tapasi lammasparven. Wäristen wihollistaan kaapaisivat nämät raukat likellä olevan Portaanpään torpan karjaeläinten kujaan, johonka myös seuras heitä. Tässä odotti häntä aiwan erinäinen temppu. Sen sijaan, että saada saaliin, joutui hän itse saaliiksi, joka tapahtui tällä tavalla:

Torpan poika, joka oli mieheksi tulemassa, äkkäsi ikkunasta mitä meteliä susi juoksi lammasten kanssa tekemään. Arwelemata lähettiin hän niitten hätään ja kiinni tempaisi sulun, josta susi jo lammas suussa alkoi takaisin laukaista. Hämmästyksissään jätti nyt petosaaliinsa ja koetteli hypätä ensin huoneen katon ylitse, waan ei jaksanut ja sitten aijan, josta myös olis päässyt, ellei poika olis käsin häntään tarttunut ja estänyt konnaa karkaamasta. Nyt tuli kans pojan äiti awuksi ja jalkaan töytäisiin. Tuossa ikeniään irwistellen istui susi raukka, siks kuin kirves paikalle tuotiin, jolla häntä päähän kolistettiin, niin että hänen täytyi henkensä heittää ja lainata pojalle koipensa rukkasiksi.

Maamiehen Ystävä 5.10.1844

Sudet Pohjanmaalla

Sudet ovat kyllä meidänkin aikoina silloin tällöin tehneet tuhoja maassamme. Ne ovat kuitenkin paikkuasioita sitä vastaan mitä ennen muinoin tapahtui. Niinpä tietää eräs muistiinpanokirja, jota säilytetään Ilmajoen kirkkoarkis­ tossa, että vuosina 1717 • 1723 tappoi susi IlmajCJella kuusi ja haa­ voitti kolmea henkilöä. Tammikuun 18 p:oä 1758 tappoivat sudet Ilma­ joella ja Kurikassa yhdeksänhenkeä, haavoittivat kolmea ja hätyyttivät yhtä.

Waasan Lehti 12.9.1891

Hirviä

Merkillistä on, että tänä syyssä, neljä peninkuormaa lähellä Viipuria olevassa Säkjärven pitäjässä on nähty hirviä, joita näissä tienoin ei sitte vuoden 1780 ole mainittu keksityn. Viime marraskuussa nähtiin nimitetyn pitäjän saloissa ensimmäinen pari näitä ylpeitä eläviä. Sittemmin ne ovat näyttäytyneet rantapuolla pitäjätä eräällä niemukkeella nimeltä Ristniemi, jonka soukka puisto vanhoista tammista, lehvakoista lepistä ja omenapuista on tarinnut heille yhtä soveliaan kuin ihanan asuman. Luullaan heitä nyt jo kaksi paria täällä keksityn.

Kanava, sanansaattaja Wiipurista 6.12.1845

Tekstien lähde: Martti Peltonen, Karhuja ja karhunkaatajia, 2000

AIHEESEEEN LIITTYVÄÄ

Hyvä paha suurpeto

Ihmiset ja suurpedot ovat aina eläneet rinnan Suomessa, ja suhtautuminen petoihin on kautta aikojen vaihdellut lajista riippuen. Viisas karhu on kaikkina aikoina saanut osakseen myös kunnioitusta kun taas julman suden läsnäolosta on harvoin ollut kenelläkään hyvää sanottavaa. Tätä nykyä kantojen run...

Suurpedot ja me

Suurpedot ovat aina olleet ihmisen kiinnostuksen, huolen ja huomion kohteena. Ne kilpailevat ihmisen kanssa samasta ravinnosta ja ne voivat olla ihmiselle uhka. Me vihaamme ja rakastamme suurpetoja ja annamme niille myyttisiä ominaisuuksia. Me kerromme satuja, käytämme niitä vertauskuvina ja annamme...

Oletko petotietäjä? Pelaa uudistettuja pelejämme!

Metsähallitus

Olemme julkaisseet kaksi peliä: toinen suurpetojen kohtaamisesta, toinen suurpedoista yleensä. Pelin jälkeen saat diplomin, jonka voit jakaa Facebookissa.

Lue uutinen