Ajankohtaista

< Edellinen Seuraava >
Suomen riistakeskus
loka 26, 2020 13:58

Ilvesten poikkeusluvat myönnetty

Suomen riistakeskus on myöntänyt ilveksen kannanhoidolliset poikkeusluvat 1.12. alkavalle metsästyskaudelle. Kannanhoidollisen metsästyksen tavoitteena on kannan tason vakiinnuttaminen ja ilveksen ihmisarkuuden ylläpitäminen.

Ilveskanta-arvion kasvun myötä lupamäärä nousi edellisvuodesta. Poronhoitoalueen eteläpuoliseen Suomeen myönnettiin poikkeusluvat yhteensä 307 ilveksen pyytämiseen. Lupia kohdennettiin Etelä- ja Pohjois-Savoon, Kainuuseen sekä Etelä-Hämeeseen, joiden alueella ilveskanta on suurin tai kanta-arvio on kasvanut voimakkaasti edelliseen kanta-arvioon verrattuna.

Ihmisten hyväksyvä asenne ilvestä kohtaan, kannanarviointijärjestelmän jatkuvuus ja ilveksen aiheuttamien vahinkojen pysyminen hallinnassa, osoittavat suomalaisen ilveskannan hoidon toimivuuden. Kannanhoidollinen metsästys mahdollistaa myös suomalaisen eräkulttuurin säilyttämisen.

Luonnonvarakeskus arvioi, että Suomessa elää ennen metsästyskauden alkua 2 065–2 170 yli vuoden ikäistä ilvestä. Kanta-arvio kasvoi edellisvuodesta yli 200 yksilöllä. Viime vuonna Suomessa oli noin 400 Ilvespentuetta.

Poronhoitoalueella ilveksen pyynti on ollut mahdollista 1.10. alkaen. Suomen riistakeskus myönsi kannanhoidolliset poikkeusluvat poronhoitoalueelle 7 ilvekselle.

www.slu.se/skandulv

Suurpetotietoa Pohjoismaista

SKANDULV - Forskning om vargar i Skandinavien. SKANDULV arbetar med grundvetenskapliga och tillämpade frågeställningar kring vargens ekologi och förvaltning. De huvudsakliga frågorna berör vargens populationsdynamik, rörelsemönster, genetik och ekosystemeffekter.