Ajankohtaista

< Edellinen Seuraava >
Suomen riistakeskus
huhti 09, 2020 10:02

Toimi näin, jos löydät suden jäljet tai näet suden

Pääsääntöisesti susi välttää ihmistä ja vain harvoin sutta pääsee näkemään. Reviirialueilla yleisin havainto on suden jättämät yölliset jäljet lumeen. Joskus susi saattaa vierailla asuintalojen läheisyydessä tai hoidetulla piha-alueella. Keväisin tehdään havaintoja erityisesti nuorista susiyksilöistä, jotka etsivät itselleen uutta reviiriä. Suden näkeminen ei vielä tarkoita, että kysymyksessä olisi aktiivista viranomaistoimintaa vaativa tilanne.

Jos löydät suden jälkiä tai näet suden asuintalon hoidetulla piha-alueella, joka kuitenkin poistuu paikalta ihmisen havaittuaan, ilmoita havainnosta kotikuntasi suurpetoyhdyshenkilölle. Havaintojen ilmoittaminen on tärkeää kanta-arvion tuottamiselle sekä mahdollisten muiden toimenpiteiden arvioimiseksi.

Mikäli kohtaat uhkaavasti käyttäytyvän suden, tulee siitä ilmoittaa välittömästi hätäkeskukseen. Hätäkeskukseen tulee ilmoittaa, jos susi esimerkiksi ei poistu piha-alueelta, jää kiertelemään lähiympäristöön tai susi muutoin käyttäytyy ihmisen havaittuaan pelottomasti.
Jos susi on tappanut tai vahingoittanut omaisuutta (koti- tai tuotantoeläin), ota yhteys oman kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiseen.

Samat toimintaohjeet koskevat kaikkia muitakin suurpetoja (karhu, ilves ja ahma).

Petoyhdyshenkilöiden yhteistiedot (riista.fi)
Suomen susikannan hoitosuunnitelma (julkaisut.valtioneuvosto.fi)

www.slu.se/skandulv

Suurpetotietoa Pohjoismaista

SKANDULV - Forskning om vargar i Skandinavien. SKANDULV arbetar med grundvetenskapliga och tillämpade frågeställningar kring vargens ekologi och förvaltning. De huvudsakliga frågorna berör vargens populationsdynamik, rörelsemönster, genetik och ekosystemeffekter.