Ajankohtaista

< Edellinen Seuraava >
Suomen riistakeskus
helmi 19, 2024 15:48

Suurpetojen jälkiä etsitään nyt kaikkialta

Karhu on kömpinyt talviuniltaan kevättalven hangille.Kuva: Aku Ahlholm / Metsähallitus

Jos näet suurpedon tai sen jäljet, siitä kannattaa heti ilmoittaa petoyhdyshenkilölle. Koulutetut vapaaehtoiset tarkistavat havainnot ja kirjaavat ne. Esimerkiksi vuonna 2023 petoyhdyshenkilöt kirjasivat lähes 60 000 havaintoa. Niillä on suuri merkitys, kun petokantoja arvioidaan.

Suurpetojen eli suden, ilveksen, ahman ja karhun kannan suuruutta seurataan havaintojen perusteella.

Suurpetokantojen arviointia ja seurantaa tekee Suomessa Luonnonvarakeskus (Luke). Kantojen arviointi perustuu monelta osin vapaaehtoisten petoyhdyshenkilöiden tuottamaan havaintomateriaaliin. Muita kanta-arviossa käytettäviä tietolähteitä ovat esimerkiksi DNA-näytekeräys.

Kansalaisten toivotaan ilmoittavan susi-, karhu-, ilves- ja ahmahavainnoista alueen petoyhdyshenkilöille. Suurpetohavainto voi olla näköhavainto eläimestä tai havainto jäljistä, jätöksistä tai haaskoista. Ilmoittamalla havaintosi paikalliselle petoyhdyshenkilölle tuet riistantutkimusta ja autat viranomaisia saamaan tarkemman käsityksen alueen suurpetotilanteesta.

Katso petoyhdyshenkilöiden yhteystiedot!

Lue aiheesta lisää (riista.fi)

www.slu.se/skandulv

Suurpetotietoa Pohjoismaista

SKANDULV - Forskning om vargar i Skandinavien. SKANDULV arbetar med grundvetenskapliga och tillämpade frågeställningar kring vargens ekologi och förvaltning. De huvudsakliga frågorna berör vargens populationsdynamik, rörelsemönster, genetik och ekosystemeffekter.