Ajankohtaista

< Edellinen Seuraava >
Luonnonvarakeskus
loka 01, 2020 13:43

Susien DNA-keräys laajenee – tule mukaan näytekerääjäksi!

DNA-seurannan avulla saadaan tietää susista asioita, jotka eivät paljastu millään muulla menetelmällä. Sen avulla tunnistetaan susiyksilöitä ja saadaan tietoa alueen reviirien määrästä ja niiden rajoista. DNA voi kertoa myös siitä, kuinka monta sutta yksittäisellä reviirillä ja onko reviirillä vanhempien lisäksi uudet jälkeläiset. Näin saamme tietoa lisääntyvistä yksilöistä suden kannanarviointiin.

DNA-näytteitä kerätään marraskuusta helmikuuhun

DNA-analytiikka on ollut osa Luken susikannan seurantaa vuodesta 2015, mutta vain osalla reviireistä. Tulevana talvena 2020—2021 DNA-näytekeräys laajenee kaikille susien lauma- ja parireviireille. DNA analysoidaan susien ulosteesta, ja keräysaika on marraskuun alusta helmikuun loppuun.

Lähde mukaan DNA-keräykseen – vapaaehtoisia koulutetaan lokakuussa

Luke kouluttaa vapaaehtoisia osaksi Suomen riistakeskuksen koordinoimaa näytekeräysverkostoa. Verkosto koostuu vapaaehtoisista luonnossa liikkujista, kuten metsästäjistä ja muista luontoharrastajista. Kullekin keräysalueelle on nimetty vähintään yksi vastuuhenkilö, joka jakaa ohje- ja näytekeräysmateriaalin kerääjille, ottaa vastaan alueen näytteet ja toimittaa ne edelleen analysoitavaksi. Sekä uusia kerääjiä että vastuuhenkilöitä tarvitaan mukaan lisää, sillä reviirejä tulee keräykseen yhä kattavammin.

Uudet koulutukset järjestetään lokakuussa koronatilanteen takia verkkokoulutuksina. Koulutukset ovat keskenään identtisiä. Itse koulutukseen osallistuminen ei vielä sido mihinkään. Koulutukseen saa osallistua, vaikka ei olisi kiinnostunut aktiivisesta roolista keräyksessä. Koulutuksien yhteydessä kerrotaan kuinka voit ilmoittautua vapaaehtoiseksi kerääjäksi tai vastuuhenkilöksi omalla alueellasi.

Ilmoittaudu yhteen sinulle sopivaan koulutukseen linkistä:

6.10. klo 18:00-19:30
8.10. klo 18:00-19:30
20.10. klo 18:00-19:30
22.10. klo 18:00-19:30
28.10. klo 14:00-15:30

Ilmoittaudu koulutukseen! (gotowebinar.com)

Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä susilife@luke.fi.

DNA-näytteet kartalla (riistahavainnot.fi)
Lisää tietoa DNA-näytekeräyksestä (riistahavainnot.fi)
DNA-näytekeräys kertoo uutta tietoa susien liikkumisesta ja kannan koosta (luke.fi)
Miten suden kanta-arvio syntyy? (youtube.com)
Hur uppskattas vargbeståndet? (youtube.com)

www.slu.se/skandulv

Suurpetotietoa Pohjoismaista

SKANDULV - Forskning om vargar i Skandinavien. SKANDULV arbetar med grundvetenskapliga och tillämpade frågeställningar kring vargens ekologi och förvaltning. De huvudsakliga frågorna berör vargens populationsdynamik, rörelsemönster, genetik och ekosystemeffekter.