Ajankohtaista

< Edellinen Seuraava >
loka 26, 2015 08:39

Ilveksen kannanhoidolliset poikkeusluvat myönnetty

Suomen riistakeskus on myöntänyt ilveksen kannanhoidolliset poikkeusluvat 1.12. alkavalle metsästyskaudelle. Kannansäätelyllä pyritään pitämään ilveskanta vakaana, säilyttämään eläinten ihmisarkuus ja vähentämään ilveksen aiheuttamia vahinkoja.

Poronhoitoalueen eteläpuoliseen Suomeen myönnettiin poikkeusluvat yhteensä 497 ilveksen pyytämiseen. Poikkeusluvat myönnetään kahdelle osa-alueelle: läntiselle ja itäiselle. Läntisellä osa-alueella voi tällä metsästyskaudella metsästää 272 ja itäisellä 225 ilvestä. Viime vuonna Suomen riistakeskus myönsi poikkeusluvat 503 ilveksen pyyntiin poronhoitoalueen ulkopuolelle.

Poikkeuslupien kohdentamisessa on painotettu erityisesti alueita, joilla ilveskanta on tiheä tai voimakkaasti runsastunut. Läntisellä osa-alueella poikkeuslupia on suunnattu erityisesti Suomen riistakeskuksen Etelä-Hämeen, Varsinais-Suomen ja Oulun aluetoimistojen alueille. Itäisellä osa-alueella poikkeuslupien määrät kasvoivat Kainuun ja Pohjois-Karjalan aluetoimistojen alueilla.

Maa- ja metsätalousministeriö nosti itäisen osa-alueen kiintiötä kymmenellä yksilöllä lausuntokierroksen jälkeen. Suuremmalla kiintiöllä pyritään suojelemaan Kainuun metsäpeurakantaa. Metsäpeurojen pantaseurannat osoittivat, että vain noin kolmasosa syntyneistä vasoista oli elo-syyskuussa hengissä. Lisäksi suurpedot verottavat tuntuvasti aikuista kannanosaa. Kainuun metsäpeura-alueiden pohjoispuolella sijaitsevalla poronhoitoalueella ilvesten aiheuttamat porovahingot ovat myös voimakkaassa kasvussa. Pyynnin lisääminen Kainuun alueella voi pienentää ilveskantaa ja vähentää näin poronhoitoalueelle vaeltavien ilvesten määrää sekä sitä kautta poronhoitoalueella aiheutuvia porovahinkoja.

Kokonaisuudessaan ilveskanta on pysynyt viime vuoden tasolla. Luonnonvarakeskus (Luke) arvioi, että Suomessa elää 2700–2795 yli vuoden ikäistä ilvestä. Arvio ilveskannasta on tarkentunut viime vuosina järjestettyjen laaja-alaisten lumijälkilaskentojen ansiosta, joissa Suomen riistakeskus on vastannut laskennan organisoimisesta ja Luke aineiston tieteellisestä käsittelystä. Tuhannet metsästäjät ja muut vapaaehtoiset ovat osallistuneet laskentoihin vuosittain, ja niitä on tarkoitus jatkaa myös tulevana talvena.

Poronhoitoalueella ilveksen pyynti on ollut mahdollista 1.10. alkaen. Suomen riistakeskus myönsi ilveksen kannanhoidolliset poikkeusluvat poronhoitoalueelle jo aiemmin syksyllä.

Ilvesten kannanhoidolliset poikkeusluvat alueittain (taulukko, pdf) 

www.slu.se/skandulv

Suurpetotietoa Pohjoismaista

SKANDULV - Forskning om vargar i Skandinavien. SKANDULV arbetar med grundvetenskapliga och tillämpade frågeställningar kring vargens ekologi och förvaltning. De huvudsakliga frågorna berör vargens populationsdynamik, rörelsemönster, genetik och ekosystemeffekter.