Piirros: Luontokeskus Petola

Karhu ja muurahainen

Karhu kohtasi metsässä kulkiessaan muurahaisen. Se katseli säälien pienen eläväisen touhuja suuren männyn juurella.

- Kyllä osaatkin olla pieni ja vähäpätöinen. Katsohan miten suuri ja mahtava minä olen sinuun verrattuna! Karhun rehentely ei tehnyt muurahaiseen kovinkaan suurta vaikutusta. Se vilkaisi karhua huolettomasti sanoen: - Sinä olet kyllä paljon minua suurempi ja voimakaskin saatat olla, mutta et niin voimakas kuin minä!

Karhua huvitti moinen väite. Sitä alkoi naurattaa niin, ettei naurusta meinannut lainkaan tulla loppua. Muurahainen odotti kohteliaasti kunnes karhu oli rauhoittunut ja sanoi sitten: - Mehän voimme koettaa. Kumpikin kantaa itsensä kokoisen kiven leuoissaan männyn latvaan.

- No kaikkea tässä vielä! Murisi karhu, mutta suostui kuitenkin kilpaan.
Muurahainen otti maasta kokoisensa kiven ja kantoi sen leuoissaan männyn latvaan. Huikkasi sieltä, että täällä ollaan ja toi kiven saman tien alas. Karhu koetti hamuilla leukoihinsa kokoistansa kiveä, mutta eihän siitä mitään tullut. Kiven viemisestä puun latvaan ei kannattanut edes haaveilla. Ei auttanut karhun muuta kuin myöntää häviönsä pienelle muurahaiselle. Niin vihaiseksi se kuitenkin tuli tappiostaan, että sieppasi muurahaisen kämmeneensä ja söi sen. Ja siitä lähtien ovat karhut syöneet muurahaisia.

Suomen lasten eläinsadut / Surojegin Pirkko-Liisa, toim.