Suhtautuminen suurpetoihin

Suomalaisten näkemykset suurpetokantojen hoidosta ja suojelusta ovat joskus ristiriitaiset. Suden, karhun ja ilveksen hoitosuunnitelmia varten on tehty tutkimukset, joissa selvitettiin, miten suurpetokantoja pitäisi suomalaisten mielestä hoitaa. Tiedot kerättiin kirjallisten kyselyjen, haastattelujen sekä avoimien kuulemistilaisuuksien avulla. Tulokseksi saatiin niin myönteisiä kuin kielteisiäkin kannanottoja.

Myönteisiä näkemyksiä ja kritiikkiä

Myönteisten näkemysten mukaan suurpedot kuuluvat Suomen luontoon ja ovat tärkeä osa luonnon monimuotoisuutta. Lisäksi suurpetojen uskottiin osaltaan edistävän matkailua, koska ne tuovat metsiimme sitä erämaisuuden tuntua, jota ulkomaalaiset luontomatkailijat mahdollisesti etsivät.

Suuri osa kriittisistä kannanotoista liittyi siihen, että ihmiset kokivat päätäntävallan siirtyneen kokonaan pois paikalliselta tasolta joko kansalliselle tai pahimmillaan Suomen rajojen ulkopuolelle, Euroopan unioniin.

Karhu

Karhu hävitettiin Suomesta vähiin 1800-luvun lopulla. Suunnitelmallisen kannanhoidon avulla sen kanta on saatu elpymään. Karhun levittäytyminen uudelleen koko maahan on aiheuttanut myös ristiriitoja.

Karhun kannanhoitosuunnitelmaan tehtiin tutkimus, johon kerättiin kansalaisten mielipiteitä. Vastauksissa näkyi selvästi, että karhua arvostetaan osana Suomen luontoa. Osassa vastauksista kuului kuitenkin pelko karhua kohtaan ja huoli sen aiheuttamista ongelmista. Karhu aiheuttaa mm. poro-, mehiläis- ja kotieläinvahinkoja. Kyselyyn vastanneet pitivät tärkeänä toimivaa vahinkojen korvausjärjestelmää, vahinkojen ennalta ehkäisyä sekä sitä, että karhut säilyvät ihmisarkoina.

Erityisesti ihmisasutuksen lähellä liikkuvat karhut aiheuttavat pelkoa, koska niiden uskotaan voivan uhata ihmisten terveyttä tai jopa henkeä. Parhaina keinoina hillitä pelkoa pidettiin asiallista karhutiedotusta sekä karhujen pitämistä ihmisarkoina.

Suurin osa halusi säilyttää karhun pyyntilupiin perustuvan metsästyksen, joka nähtiin parhaana keinona ylläpitää ihmisarkuutta. Suurin osa luonnonsuojelujärjestöjen edustajista kannatti puolestaan vain häiriötä aiheuttavien karhujen poistoa.

Suurin osa vastaajista piti Suomen karhukantaa sopivan kokoisena. Vähäisempää karhumäärää toivoivat maa- ja metsätalouselinkeinojen harjoittajat sekä ihmiset, jotka asuvat tiheimmän karhukannan alueella. Suurempaa karhukantaa kannattivat ympäristöviranomaiset sekä monet luonnonsuojelujärjestöjä edustaneet tahot. Kannanhoidon kannalta oleellisina pidettiin kannanseurantaa sekä tutkimusta.

Susi

Suomen susikanta oli kohtuullisen runsas 1880-luvulle sakka, jonka jälkeen kanta hävitettiin sukupuuton partaalle. Viime vuosina tapahtunut susikannan kasvu, positiivinen syntyvyyden kehitys ja susien levittäytyminen koko maahan ovat nostaneet keskustelun aiheeksi ihmisten ristiriitaiset näkemykset sudesta, ja sen kannanhoidon tavoitteista. Varsinkin Itä-Suomessa, missä susikanta ja myös sen kasvu ovat suurimmillaan, keskustelu on saanut hyvin kielteisiä piirteitä.

Suden kannanhoitosuunnitelmaa varten tehdyssä tutkimuksessa suhtautuminen oli sävyltään kaiken kaikkiaan kielteistä. Vastauksissa näkyi susipelko, jonka taustalla nähtiin mm. 1800-luvulla tapahtuneet epäillyt susien aiheuttamat kuolemat sekä tarinat ja sadut, joissa susi kuvataan ihmissyöjänä. Susipelko oli suurempaa Länsi- ja Etelä-Suomessa kuin Pohjois- tai Itä-Suomessa.

Suden katsottiin aiheuttavan vahinkoa poronhoidolle, karja- ja lammastaloudelle sekä metsästyskoirille. Negatiivista suhtautumista aiheutti varsinaisten vahinkojen lisäksi myös valmistautuminen ja huolehtiminen mahdollisista vahingoista. Porotalouden ja suden yhteensovittamisen vaikeus tunnustettiin kaikilla tahoilla. Yleisesti toivottiin susikannan jakaantuvan tasaisemmin koko maahan. Itä-Suomen ulkopuolella maaseudulla ei kuitenkaan ollut halukkuutta ylläpitää lisääntyvää susikantaa.

Suurin osa vastanneista piti Itä-Suomen susikantaa liian suurena. Koko maassa toivottiin, että susikantaa voidaan säädellä pyyntilupiin perustuvalla metsästyksellä. Lisäksi toivottiin, että kannanhoidossa huomioidaan kasvaneen susikannan aiheuttamat sosiaaliset vaikutukset. Voimakkaimmin susivastaisuus näkyi poronhoitajien ja metsästyskoiranomistajien keskuudessa. Useat suojelutahot ja ympäristöviranomaiset halusivat puolestaan kasvattaa susikantaa, eivätkä he hyväksyneet metsästystä kannanhoidon keinona. Näiden tahojen mielestä tiedon lisääminen ja asennekasvatus ovat tärkeimpiä keinoja parantaa ihmisen ja suden yhteiseloa.

Ilves

Maamme ilveskanta hävitettiin lähestulkoon olemattomiin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. 1970-luvulta lähtien kanta on kasvanut ja tänä päivänä maamme ilveskanta on elinvoimainen. EU:n luontodirektiivi muutti metsästys- ja luonnonsuojelulainsäädäntöämme niin, että ilveksestä tuli täysin suojeltu riistaeläin. Ilveskannan voimakas lisääntyminen ja levittäytyminen ovat aiheuttaneet ristiriitoja ihmisten suhtautumistavoissa. Alueilla joilla ilveskanta on tihein, ilveskeskustelu on saanut myös kielteisiä piirteitä.

Ilveksen kannanhoitosuunnitelmaa varten tehdyssä tutkimuksessa kävi ilmi, että ilvekseen suhtaudutaan kaksijakoisesti. Ilvestä pidetään arvokkaana riistaeläimenä, joka ei ole ihmiselle vaarallinen. Toisaalta ilves kuitenkin häiritsee riistanhoitotyötä ja tappaa riistaeläimiä, Se tulee toisinaan myös asutuksen lähelle ja voi aiheuttaa kotieläin- ja koiravahinkoja. Tärkeimmät keinot, joilla ihmisen ja ilveksen yhteiseloa voitaisiin vastaajien mielestä kohentaa, olivat kannan säätely, vahinkoa aiheuttavien yksilöiden joustava poisto sekä vahingonkorvausjärjestelmän kehittäminen ja varsinkin siinä olevan omavastuun poistaminen.

Kannan pienentämistä toivoivat lähinnä metsästäjä- ja kennelväki, sekä maa- ja metsätalouselinkeinojen edustajat. Lähestulkoon kaikki tahot niin alueellisissa kuin kansallisissakin sidosryhmissä olivat sitä mieltä, että olisi tärkeää puuttua niin sanottuihin ilvestihentymiin. Eli kantaa toivottiin pienennettävän siellä, missä kannantiheys ja pentutuotanto ovat korkeimmillaan. Kannan kasvua kannattivat pääosin ympäristö- ja luonnonsuojelutahot. Tärkeänä pidettiin kannan arvioinnin menetelmien kehittämistä sekä ilvestutkimuksen ja yleisen ilvestietämyksen lisäämistä.

Ihminen ja suurpedot

Suurpetojen, etenkin suden, paluu on saanut aikaan monia muutoksia ihmisten arjessa. Uhka suurpetovahingoista aiheuttaa epävarmuutta tai pelkoa. Kotieläinten suojaamiseen on kiinnitettävä huomiota. Susiaitoihin pitää totutella. Tuotantoeläinten ulkona pitämistä joudutaan rajoittamaan, koska suojaaminen laidunkautena voi olla kallista tai jopa mahdotonta, mutta samalla on kuitenkin huolehdittava EU:n asettamista ulkoilutus- ja laiduntamisvelvoitteista.

Ihmisten pihapiireissä sattuneet suurpetojen aiheuttamat kotieläinten menetykset tulevat liian lähelle, ja niiden koetaan rikkovan omaisuuden suojaan liittyvää hallinnan ja oikeuden tajua. Syksyllä vuonna 2010 Pohjois-Karjalassa karhut kävivät syömässä omenoita talojen pihoilla. Karhujen arveltiin käyttäytyvän näin, koska marjasato oli huono, mutta omenasato runsas. Kotieläimen menetys on kuitenkin vaikeampi kohdata kuin pihapiirissä tapahtunut omenavarkaus.

Susien hyökkäykset koirien kimppuun ovat merkittävä ongelma. Suden hyökkäykseen on kaksi syytä: koira on sudelle joko kilpailija tai saalis. Radioseurannan avulla koottu aineisto kuudelta susireviiriltä viittaa vahvaan yksilölliseen taipumukseen hyökätä koirien kimppuun. Joidenkin susien hakeutuminen pihapiiriin selittynee helpolla ravinnolla. Pihapiirissä koiria tappavat useimmiten yksinään liikkuvat sudet, kun taas metsästystilanteessa susia on yleensä ollut vähintään kaksi. Erityisen hankalaksi on osoittautunut koirien suojaaminen metsästystilanteissa.

Suurpetojen paluu on saanut aikaan myös uudenlaista yhteisöllisyyttä tarjoamalla yhteisen puheenaiheen, jonka kautta on voitu puida yleisesti luonnonsuojeluun liittyviä kysymyksiä, politiikkaa ja virkamiesten sekä paikallisen väen välistä tiedonkulkua.