Tutkimus
Suurpetotutkimuksen päätehtäviä ovat suurpetokantojen kartoitus ja petojen elintapojen tutkiminen. Keskeisiä osa-alueita ovat kantojen ikä- ja sukupuolirakenne sekä geneettinen rakenne. Tutkimuksen kohteena ovat myös liikkuvuus, elinpiirit, ravinto, elinympäristöt ja suhde ihmistoimintoihin.
Suomessa suurpetojen kannanseurannasta ja tutkimuksesta vastaa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL). Lisäksi yliopistoilla on meneillään suurpetotutkimukseen liittyviä hankkeita eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Oulun yliopistossa tutkitaan karhun talviunta ja siihen liittyviä mekanismeja.
Tutkimustulokset rakentavat suurpetokantojen hoidon perustaa. Tärkeimmät kohdelajit ovat viime vuosina olleet karhu ja susi.

Yhteiskuntatutkimus
Puhuttaessa suurpedoista ja niiden asemasta Suomessa esiin nousevat yhteiskunnan eri arvot ja asenteet.
Lue lisää
Lue lisää
Ekologinen tutkimus
Suomen suurpetotutkimus on keskittynyt Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokseen (RKTL).