Suurpedot ja porotalous
Suurpetojen ja porotalouden välinen suhde ei ole koskaan ollut täysin ongelmaton. Suurpedot saalistavat poroja ja aiheuttavat siten taloudellisia menetyksiä poronomistajille. Vaikka löytyneet petojen tappamat porot korvataan valtion varoista, paljon petojen tappamia poroja jää myös löytymättä. Voimakkaiden petokantojen alueella poronhoidon edellytykset voivat vaarantua korvauksista huolimatta.
Nykyään eri suurpetolajiemme ja porokannan välisiä vuorovaikutuksia voidaan tarkastella kertyneiden tutkimustulosten valossa entistä paremmin. Tärkeä tekijä on luonnollisesti petokantojen pitkä- ja lyhytaikainen vaihtelu poronhoitoalueella. Petojen aiheuttamien porovahinkojen määrä on läheisesti yhteydessä petojen yksilömäärään: tiheän petokannan alueilla poroja päätyy petojen saaliiksi enemmän kuin siellä, missä petoja on vähän. Vuorovaikutukset riippuvat kuitenkin monista muistakin tekijöistä, mm. alueen petolajeista ja niiden keskinäisistä suhteista sekä vaihtoehtoisten saalislajien (mm. hirvi, jänis, metsäkanalinnut) kannoista. Myös muut luonnonolosuhteet ja porojen kunto vaikuttavat porojen riskiin jäädä petojen saaliiksi.
Suurpedoistamme ahma aiheuttaa koko poronhoitoaluetta tarkastellen suurimmat porovahingot. Ahmat tappavat poroja pääsääntöisesti kevättalvella ja kohteena on useimmiten siitosvaadin. Ahma on koko Suomessa tiukasti rauhoitettu laji eikä sitä saa siten metsästää lainkaan kuten muita suurpetojamme. Ahmaa esiintyy erityisesti Enontekiön, Inarin ja Utsjoen tunturialueella, mutta ahma viihtyy myös metsäalueilla itäisen rajamme tuntumassa. Täällä sitä kutsutaan metsäahmaksi.
Ilveskannan painopiste ei ole enää yhtä voimakkaasti Rovaniemen alueella kuin aiemmin, vaan ilveskanta on levinnyt laajemmalle alueelle. Erityisesti kaakkoisella ja itäisellä poronhoitoalueella on entistä enemmän ilveksiä. Myös ilvesvahingot ovat lisääntyneet viime vuosina ja ohittaneet jo suden todettujen vahinkojen määrässä. Ilveksen aiheuttamat porovahingot voivat olla paikallisesti huomattavia.
Suurpedoistamme susi aiheuttaa lukumääräänsä nähden suurimmat porovahingot. Suomen poronhoitoalueen osuus maamme susikannasta oli vuonna 2007 vain 7–12 prosenttia (arvio 14–24 yksilöä). Samana vuonna susi aiheutti silti vähäisestä lukumäärästään huolimatta enemmän dokumentoituja porovahinkoja kuin karhu. Ahman aiheuttamia vahinkoja todettiin eniten ja ilveksen vähiten. Vuonna 2008 tilanne oli jo muuttunut. Edelleen ahma piti paikkaansa eniten porovahinkoja aiheuttavana suurpetona, toisena karhu, kolmantena ilves ja neljäntenä susi.
Nykyään eri suurpetolajiemme ja porokannan välisiä vuorovaikutuksia voidaan tarkastella kertyneiden tutkimustulosten valossa entistä paremmin. Tärkeä tekijä on luonnollisesti petokantojen pitkä- ja lyhytaikainen vaihtelu poronhoitoalueella. Petojen aiheuttamien porovahinkojen määrä on läheisesti yhteydessä petojen yksilömäärään: tiheän petokannan alueilla poroja päätyy petojen saaliiksi enemmän kuin siellä, missä petoja on vähän. Vuorovaikutukset riippuvat kuitenkin monista muistakin tekijöistä, mm. alueen petolajeista ja niiden keskinäisistä suhteista sekä vaihtoehtoisten saalislajien (mm. hirvi, jänis, metsäkanalinnut) kannoista. Myös muut luonnonolosuhteet ja porojen kunto vaikuttavat porojen riskiin jäädä petojen saaliiksi.
Suurpedot Suomen poronhoitoalueella
Lukumääräisesti runsain suurpeto poronhoitoalueella on karhu. Kesä on poronhoidon kannalta merkittävää aikaa vasojen selviytymisen ja siten porotalouden tuottavuuden osalta. Karhujen aiheuttamia porovahinkoja tapahtuu erityisesti toukokuussa vasonta-aikana ja kesäkuun alun aikaan. Erityisesti vasat ovat karhujen tähtäimessä, mutta karhu voi kaataa myös aikuisen poron. Karhu saalistaa poroja myös syksyllä valmistautuessaan viettämään talviunta.Suurpedoistamme ahma aiheuttaa koko poronhoitoaluetta tarkastellen suurimmat porovahingot. Ahmat tappavat poroja pääsääntöisesti kevättalvella ja kohteena on useimmiten siitosvaadin. Ahma on koko Suomessa tiukasti rauhoitettu laji eikä sitä saa siten metsästää lainkaan kuten muita suurpetojamme. Ahmaa esiintyy erityisesti Enontekiön, Inarin ja Utsjoen tunturialueella, mutta ahma viihtyy myös metsäalueilla itäisen rajamme tuntumassa. Täällä sitä kutsutaan metsäahmaksi.
Ilveskannan painopiste ei ole enää yhtä voimakkaasti Rovaniemen alueella kuin aiemmin, vaan ilveskanta on levinnyt laajemmalle alueelle. Erityisesti kaakkoisella ja itäisellä poronhoitoalueella on entistä enemmän ilveksiä. Myös ilvesvahingot ovat lisääntyneet viime vuosina ja ohittaneet jo suden todettujen vahinkojen määrässä. Ilveksen aiheuttamat porovahingot voivat olla paikallisesti huomattavia.
Suurpedoistamme susi aiheuttaa lukumääräänsä nähden suurimmat porovahingot. Suomen poronhoitoalueen osuus maamme susikannasta oli vuonna 2007 vain 7–12 prosenttia (arvio 14–24 yksilöä). Samana vuonna susi aiheutti silti vähäisestä lukumäärästään huolimatta enemmän dokumentoituja porovahinkoja kuin karhu. Ahman aiheuttamia vahinkoja todettiin eniten ja ilveksen vähiten. Vuonna 2008 tilanne oli jo muuttunut. Edelleen ahma piti paikkaansa eniten porovahinkoja aiheuttavana suurpetona, toisena karhu, kolmantena ilves ja neljäntenä susi.