Matkailu

Suurpetoihin kohdistuva luontoturismi on mitä käyttökelpoisin keino suojella niitä. Kun suurpedot tavallaan tuottavat, niin silloin niihin suhtaudutaan myönteisimmin. Tällöin myös niiden olemassaolo hyväksytään, kun ne eivät ole ainoastaan vahinkojen aiheuttajia.
Matkailijoita Hossassa

Luontoturismi Suomessa

Suomessa etenkin nisäkkäisiin kohdistuvaan luontoturismiin suhtaudutaan ennakkoluuloisesti. Jos kuitenkin kyse on vähän perinteisimmistä tavoista nauttia luonnosta, kuten lintujen katseleminen tai erämaissa vaeltaminen, pidetään luontoturismia hyväksyttävänä. Kotkien ja muiden lintujen houkutteleminen haaskoilla ja syöteillä on jo aivan normaalia. Sen sijaan suurpetoturismi herättää monissa oudoksuntaa tai jopa kielteisiä reaktioita.

Luontoturismi maailmalla

Luontoturismi on ympäri maailmaa eräs tärkeimmistä syistä suojella luontoa. Tällöin isot ja valovoimaiset lajit, kuten vuorigorillat, tiikerit, sarvikuonot, norsut, karhut ja sudet ovat vetonauloja. Ihmiset ovat valmiita matkustamaan pitkiäkin matkoja ja maksamaan suuriakin puistomaksuja nähdäkseen eläimiä villeinä luonnossa. Tällöin on mahdollista suojella kokonaisia alueita, kuten sademetsiä, jos siellä sattuu elämään vuorigorilloja tai simpansseja. Bwindin kansallispuiston perustaminen 90-luvun alussa Lounais-Ugandaan on mainio esimerkki siitä, miten kokonainen sademetsä kaikkine eläimineen on mahdollista suojella yhden valovoimaisen lajin johdosta. Nykyään Bwindin kansallispuistoa ylläpidetään ja suojellaan gorillaturismista saaduilla varoilla. Turismi on myös muuttanut paikallisten asukkaiden suhtautumista vuorigorilloihin, kun haittaeläimestä on tullut toimeentulon lähde.

Pohjois-Amerikassa mm. Isle Royalin tutkimusasemalla vierailee tuhansia ihmisiä vuosittain. Susiturismista saaduilla varoilla pystytään suojelemaan susien ohella muutakin luontoa. Lisäksi susiturismi antaa paikallisille ihmisille työtä. Alaskassa susiturismin suosio laajenee jatkuvasti ja yhä useampi ihminen haluaa osallistua retkelle kuuntelemaan susien ulvontaa.

Susien istuttamisen Yellowstoneen arvioidaan kasvattavan kauempaa tulevien turistien määrää 5 prosenttia ja paikallisten vierailut lisääntyvät puistossa 10 prosenttia. Useimmille turisteille pelkkä suden olemassaolo riittää. Suden mahdollista näkemistä pidetään aika epätodennäköisenä. Kuitenkin vuonna 1995 noin 4000 vierailijan arvellaan kuulleen tai nähneen suden Yellowstonessa ja vuonna 1996 luvun arvellaan olevan entistä suurempi. Lisäksi paikalliset liikkeenharjoittajat ovat alkaneet hyödyntää sutta liiketoimissaan.
© Metsähallitus 2009