Suurpetokolarit ja taajamasuurpedot
Kun susi, ahma, karhu tai ilves törmää auton kanssa, jää junan alle tai eksyy liian lähelle asutusta, poliisi tarvitsee suurpetojen kanssa toimimaan tottuneiden metsästäjien apua niiden jäljestämisessä ja karkottamisessa takaisin metsään tai – mikäli muu ei auta – lopettamisessa.
Riistanhoitoyhdistysten vapaaehtoisuuteen perustuva SRVA- eli suurriistavirka-apuorganisaatio antaa poliisille virka-apua suurpeto- ja muiden suurriistakonfliktien hoitamisessa. Poliisi hoitaa tilanteen yleisjohtamisen, mutta itse tilanteen käytännön ratkaisu vaatii erikoisosaamista, jota on kokeneilla, tehtävään valituilla ja koulutetuilla metsästäjillä.
Loukkaantuneen suurpedon jäljestämisessä ja taajamaan kulkeutuneen suurpedon karkottamisessa ei ole kyse metsästämisestä. Asutuksen pariin eksynyt eläin pyritään ensisijaisesti karkottamaan pois asutuksen läheisyydestä. Eläin joudutaan lopettamaan vain, mikäli se on pahasti loukkaantunut tai vaaraksi ihmisille.
Virka-apu yhdellä puhelulla
Kun suurpeto on loukkaantunut tai se liikkuu asutuksen lähellä, jäljestäjät koirineen on saatava paikalle nopeasti. Siksi jokaisessa Suomen riistanhoitoyhdistyksessä on nimetty kolme SRVA-yhteyshenkilöä, jotka vastaanottavat poliisin virka-apupyynnöt. Kun virka-apupyyntö tulee, SRVA-yhteyshenkilö hälyttää paikalle vapaaehtoisista metsästäjistä ja metsästyskoirista koostuvan partion.
Suurpetokonfliktitilanteita sattuu noin sata vuodessa.
Loukkaantuneen suurpedon – etenkin karhun – jäljestäminen on aina vaarallista, mikä pitää huomioida tehtävää suoritettaessa. Siksi SRVA-tilanteiden hoitaminen vaatii kokeneen koiranohjaajan ja koiran. Koirat ovatkin tärkein työkalu suurpetotilanteiden hoitamisessa.
Jos joudut liikenneonnettomuuteen suurpedon kanssa, pysy autossa ja soita hätänumeroon 112.