Suurpedot / Suurpedot ja me / Yhteinen historia / Kahdensadan nimen kontio

Kahdensadan nimen kontio

Ihmisen ja karhun suhde on aikojen saatossa ollut varsin monitahoinen, ja sen juuret ulottuvat huomattavan kauas. Karhuperinteen arvellaan syntyneen Keski-Euroopan muinaiskulttuurien keskuudessa yli 30 000 vuotta sitten, ja levittäytyneen viime jääkauden aikana ja sen jälkeen elävänä kulttuuriperintönä elintilaansa laajentaneen ihmisen myötä kaikkialle, missä karhuja ylipäätään tavataan.

Vankka näyttö karhunpalvonnan ikiaikaisuudesta ja tärkeydestä varhaisille kulttuureille on paitsi sen todisteiden löytyminen niinkin laajalta, niin etenkin se, että siihen liittyvät riitit ovat toistuneet kaikkialla maailmassa aika lailla samankaltaisina karhulajista tai kansakunnan myöhemmästä historiasta huolimatta. Esimerkiksi karhunpeijaisjuhla tunnetaan samanlaisena ympäri koko arktisen alueen. Pohjoisessa pyyntikulttuurissa elänyt ihminen uskoi karhun olevan kanssaan samaa sukujuurta ja katsoi sen rinnallaan tasavertaiseksi.

Karhun huomattavan tärkeästä asemasta menneen ajan suomalaisten sielunmaisemassa kertoo jo sekin, että lajille on kielessämme yli kaksisataa erilaista nimitystä. Kaikki tuntevat nallen, otson ja mesikämmenen, mutta harvempi tietää että esimerkiksi mettä, metsä, otava ja mörkö ovat karhun synonyymejä. Ison Karhun tähtikuvio pohjoisella taivaankannella ja Otava sen osana viittaavat uskomukseen karhun taivaallisesta alkuperästä.

Huolimatta myyttisestä merkityksestään esi-isillemme karhu sai Maunu Eerikinpojan maanlaissa vuonna 1347 kyseenalaisen kunnian olla ensimmäinen lainsäädännössämme vahinkoeläimeksi luokiteltu laji. Sellaisena se sitten säilyikin lähes vuosituhannen vaihteeseen. Maanlaeissa ei vielä otettu kantaa karhun yleisyyteen. Ensimmäiset arviot karhun kannankehityksestä löytyvät vuoden 1647 ja 1664 metsästysasetuksista; karhut ja sudet ”owat ne wahingollisimmat Metzän-eläwät täsä Waldacunnasa, jotca aina enämän ja enämän caswawat ja lisändywät”. Samaisissa asetuksissa säädettiin karhulle tapporaha. Kruunulla vaikutti olevan paitsi käsitys kannan kasvusta myös usko siihen, että tappopalkkioilla ja yleisellä hengennostatuksella ongelmalliseen vahinkoeläintilanteeseen voitaisiin vaikuttaa.

Karhukanta hupeni 1800-luvun lopulla yhtä jalkaa suden hävittämisen kanssa. Karhuja tavattiin vielä 1800-luvun lopulla harvinaisena Satakunnassa, Varsinais-Suomessa, Etelä-Hämeessä ja Uudellamaalla, kun taas 1900-luvun alkupuolella karhuja löytyi enää maan itäisistä osista. Muutama vuosikymmen myöhemmin karhun levinneisyys rajoittui yksinomaan pohjoisille ja itäisille rajaseuduille.

Sallittujen pyyntikeinojen lukuisuus ja merkittävä tapporaha kuvasivat lainsäätäjän halua karhukannan hävittämiseen tai ainakin taattuun kurissa pysymiseen. Vuoden 1868 Keisarillisessa metsästysasetuksessa oli jo sentään lausuttu – tosin vielä eritoten turvallisuussyihin vedoten – että ”pyydyksenä älköön käytettäkö wireisin pantua keihästä tahi ampumakiwääriä eli pyssyä”. Muilta osin karhunpyyntikeinoja karsittiin vasta 1900-luvun lopulla, kun asenteiden muuttuminen alkoi vähä vähältä näkyä lakiuudistuksina. Tappavien karhunloukkujen käyttö päättyi vuoden 1962 metsästyslain tultua voimaan, ja vuonna 1964 karhu sai talviaikaisen rauhoitusajan lokakuun puolivälistä toukokuun 10. päivään. Tämän lainmuutoksen myötä pesältä pyynti jäi historiaan.

Vanhoillista ajattelua edusti vielä se, että muusta metsästyksestä poiketen karhunpyynti oli vuoteen 1977 saakka sallittua kenelle hyvänsä myös toisen maalla. Mainittuna vuonna tilanne muuttui vapaan pyynnin loppumisen myötä oleellisesti myös sikäli, että karhu sai kesäaikaisen lainsuojan. Elävänä pyynti loukulla sekä haaskalta ampuminen kiellettiin vuonna 1978 ja rautapyynti vuonna 1983. Pennullinen naaras rauhoitettiin 1981, mutta vuotta nuoremman karhunpennun rauhoitus astui voimaan vasta 1985. Pellolta ampuminen ja ravintohoukuttimen käyttö kiellettiin 1988. Vuoteen 1993 asti ei karhua metsästävältä myöskään ollut vaadittu riistanhoitomaksun suorittamista. Tuoreimmassa metsästyslain kokonaisuudistuksessa vuonna 1993 karhun lopulta sai yhdenvertaisen aseman muiden riistaeläinlajien kanssa.

Sakari Mykrä

© Metsähallitus 2009