Susikannan hoitosuunnitelma
Suomen susikanta oli kohtuullisen runsas 1880-luvulle sakka, jonka jälkeen kanta hävitettiin sukupuuton partaalle. Viime vuosina tapahtunut susikannan kasvu, positiivinen syntyvyyden kehitys ja susien levittäytyminen koko maahan ovat nostaneet keskustelun aiheeksi ihmisten ristiriitaiset näkemykset sudesta ja sen kannan hoidon tavoitteista. Varsinkin Itä-Suomessa, missä susikanta ja myös sen kasvu ovat suurimmillaan, keskustelu on saanut hyvin kielteisiä piirteitä.
Kaiken kaikkiaan susisuhtautuminen oli kielteistä sävyltään ja sutta tarkasteltiin pääsääntöisesti ongelmakeskeisesti. Susipelko oli yleistä ja sen taustalla nähtiin mm. 1800-luvulla tapahtuneet epäillyt susien aiheuttamat kuolemat sekä tarinat ja sadut, joissa susi kuvataan ihmissyöjänä. Susipelko oli suurempaa Länsi- ja Etelä-Suomessa kuin Pohjois- tai Itä-Suomessa. Suden katsottiin aiheuttavan vahinkoa poronhoidolle, karja- ja lammastaloudelle sekä metsästykselle metsästyskoiraa käyttäen. Negatiivinen suhtautuminen suteen johtui em. ongelmien lisäksi myös siitä harmista, jota eläinten suojaaminen, vahinkojen ennaltaehkäisy ja huoli eläinten turvallisuudesta aiheuttaa. Porotalouden ja suden yhteensovittamisen vaikeus tunnustettiin kaikilla tahoilla. Yleisesti toivottiin susikannan jakaantuvan tasaisemmin koko maahan. Itä-Suomen ulkopuolella maaseudulla ei kuitenkaan ollut halukkuutta ylläpitää lisääntyvää susikantaa.
Susikannan hoidon tavoitteet poikkesivat eri tahojen ja myös eri alueiden välillä. Suurin osa vastaajatahoista ja paikallisväestöstä piti Itä-Suomen susikantaa liian suurena. Koko maassa toivottiin susikannan säätelyä pyyntilupiin perustuvan metsästyksen puitteissa. Kannan kasvusta johtuvia sosiaalisia vaikutuksia toivottiin huomioon otettavaksi susikannan hoidossa. Porotalouden ja metsästyskoiraharrastajien keskuudessa suden vähentämisvaatimukset ja susivastaisuudet nousivat voimakkaimmin esille. Useiden suojelutahojen ja ympäristöviranomaisten tavoitteisiin puolestaan kuului susikannan kasvattaminen, eivätkä nämä tahot halunnet hyväksyä metsästystä kannan hoidon keinoksi. Nämä tahot korostivat tiedon lisäämistä ja asennekasvatusta tärkeimpinä keinoina ihmisen ja suden välisen yhteiselon parantamiseksi sekä ekologisen kestävyyden huomioon ottamista.
Kaiken kaikkiaan susisuhtautuminen oli kielteistä sävyltään ja sutta tarkasteltiin pääsääntöisesti ongelmakeskeisesti. Susipelko oli yleistä ja sen taustalla nähtiin mm. 1800-luvulla tapahtuneet epäillyt susien aiheuttamat kuolemat sekä tarinat ja sadut, joissa susi kuvataan ihmissyöjänä. Susipelko oli suurempaa Länsi- ja Etelä-Suomessa kuin Pohjois- tai Itä-Suomessa. Suden katsottiin aiheuttavan vahinkoa poronhoidolle, karja- ja lammastaloudelle sekä metsästykselle metsästyskoiraa käyttäen. Negatiivinen suhtautuminen suteen johtui em. ongelmien lisäksi myös siitä harmista, jota eläinten suojaaminen, vahinkojen ennaltaehkäisy ja huoli eläinten turvallisuudesta aiheuttaa. Porotalouden ja suden yhteensovittamisen vaikeus tunnustettiin kaikilla tahoilla. Yleisesti toivottiin susikannan jakaantuvan tasaisemmin koko maahan. Itä-Suomen ulkopuolella maaseudulla ei kuitenkaan ollut halukkuutta ylläpitää lisääntyvää susikantaa.
Susikannan hoidon tavoitteet poikkesivat eri tahojen ja myös eri alueiden välillä. Suurin osa vastaajatahoista ja paikallisväestöstä piti Itä-Suomen susikantaa liian suurena. Koko maassa toivottiin susikannan säätelyä pyyntilupiin perustuvan metsästyksen puitteissa. Kannan kasvusta johtuvia sosiaalisia vaikutuksia toivottiin huomioon otettavaksi susikannan hoidossa. Porotalouden ja metsästyskoiraharrastajien keskuudessa suden vähentämisvaatimukset ja susivastaisuudet nousivat voimakkaimmin esille. Useiden suojelutahojen ja ympäristöviranomaisten tavoitteisiin puolestaan kuului susikannan kasvattaminen, eivätkä nämä tahot halunnet hyväksyä metsästystä kannan hoidon keinoksi. Nämä tahot korostivat tiedon lisäämistä ja asennekasvatusta tärkeimpinä keinoina ihmisen ja suden välisen yhteiselon parantamiseksi sekä ekologisen kestävyyden huomioon ottamista.