Ajankohtaista

< Edellinen Seuraava >
Suomen riistakeskus
helmi 18, 2020 10:39

Poronhoitoalueen poikkeusluvilla saaliiksi kahdeksan ahmaa

Suomen riistakeskuksen myöntämillä vahinkoperusteisilla poikkeusluvilla saatiin joulu- ja tammikuun aikana saaliiksi kahdeksan ahmaa. Poikkeusluvilla pyydetyistä ahmoista saatiin saaliiksi Lapista kuusi, Kainuusta yksi ja Oulun alueelta yksi. Enontekiöltä, Sallasta, Sodankylästä, Suomussalmelta, Taivalkoskelta ja Utsjoelta saatiin saaliiksi yksi ahma, Inarista kaksi. Ahmoista kolme oli uroksia ja viisi naaraita.

Maa- ja metsätalousministeriön asettama suurin sallittu saalismäärä kuluvalle metsästysvuodelle on aiempien kolmen metsästysvuoden tavoin kahdeksan ahmaa. Ministeriön asetuksen mukaisesti poikkeuslupia voitiin myöntää vain ahmakannan hoitosuunnitelmassa määritellylle pohjoisen ja itäisen poronhoitoalueen kannanhoitoalueelle, jonne ahman aiheuttamat porovahingot pääosin sijoittuvat. Ahmojen jäljiltä löytyy yli puolet kaikista suurpetojen aiheuttamina korvatuista porovahingoista.

Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomessa arvioitiin liikkuvan talvella 2018/2019 yhteensä 250–280 ahmaa, joista 110-130 poronhoitoalueella. Vuosittain tehtävien riistakolmiolaskentojen perusteella ahmojen määrä on moninkertaistunut koko maassa viimeisen 20 vuoden kuluessa ja laji on levittäytynyt viime vuosina yhä enemmän myös poronhoitoalueen eteläpuoliseen Suomeen. Ahmanjälkiin voi nykyään törmätä eteläisintä Suomea myöten.

www.slu.se/skandulv

Suurpetotietoa Pohjoismaista

SKANDULV - Forskning om vargar i Skandinavien. SKANDULV arbetar med grundvetenskapliga och tillämpade frågeställningar kring vargens ekologi och förvaltning. De huvudsakliga frågorna berör vargens populationsdynamik, rörelsemönster, genetik och ekosystemeffekter.