Ajankohtaista

< Edellinen Seuraava >
Luonnonvarakeskus
elo 21, 2017 14:49

Pantasusien paikannustiedot avautuneet

Luonnonvarakeskuksen (Luke) Riistahavainnot.fi-palvelussa näkyvät jälleen pantasusien paikannustiedot. Seurannassa on yhdeksän sutta. Palvelusta löytyy myös kesän pantaseurantojen perusteella tehty kartta susien reviireistä. Kartan avulla metsästäjät voivat hahmottaa alueet, joissa on mahdollista kohdata susia.

Pantasusien paikannustietojen avaamisella pyritään vähentämään erityisesti susien aiheuttamia koiravahinkoja metsästyskauden aikana.

Pannoitetut sudet asustavat Kainuussa, Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Pantasusien paikannustietoa esitetään palvelussa helmikuun loppuun asti. Maaliskuun ja elokuuhun välisellä ajalla paikannustietoja ei esitetä suden lisääntymisajan vuoksi.

Tavoitteena on, että kunkin suden paikannushavainnot päivittyvät palveluun seitsemän tunnin välein. Tämä edellyttää, että eläin on paikannushetkellä riittävän avoimessa maastossa, jossa paikannus onnistuu. Lisäksi eläimen tulee olla GSM-kuuluvuusalueella, jotta panta pystyy lähettämään paikannustiedot. Palvelussa kerrotaan, mikäli paikannus on yli kaksi viikkoa vanha. Verkkopalvelussa ei esitetä eläimen tarkkaa sijaintia, vaan Suomi on jaettu 5 x 5 kilometrin ruutuihin. Palvelussa esitetään, missä ruudussa pannoitettu susi on ollut viimeisimmän paikannuksen mukaan.

Vaikka havaintojen päivittyminen on automatisoitua, on hyvä tiedostaa, että ajoittain ilmenee myös palvelimen tekniseen toimintaan liittyviä ennakoimattomia viiveitä havaintojen päivittymisessä.

Pantasusien paikannustietojen lisäksi sivustolla esitetään suurpetoyhteyshenkilöiden ilmoittamat suurpetohavainnot viimeisten kahden kuukauden ajalta. Lisäksi palvelussa voi tarkastella aiempina vuosina pannoitettujen susien reviirejä.

Riistahavainnot.fi toimii myös mobiililaitteilla.

Riistahavainnot.fi

Reviirikartta

www.slu.se/skandulv

Suurpetotietoa Pohjoismaista

SKANDULV - Forskning om vargar i Skandinavien. SKANDULV arbetar med grundvetenskapliga och tillämpade frågeställningar kring vargens ekologi och förvaltning. De huvudsakliga frågorna berör vargens populationsdynamik, rörelsemönster, genetik och ekosystemeffekter.