Ajankohtaista

< Edellinen Seuraava >
Suomen riistakeskus
touko 13, 2016 13:54

Kerro mielipiteesi karhusta – vaikuta päivitettävään hoitosuunnitelmaan

Suomen karhukannan hoitosuunnitelma päivitetään tämän vuoden aikana. Hoitosuunnitelman päivityksessä tärkeässä roolissa on kansalaisten ja sidosryhmien osallistaminen prosessiin. Suomen riistakeskus toivoo rakentavaa ja tulevaisuuteen katsovaa keskustelua Suomen karhuasioista päivitysprosessin tueksi.

Suomen riistakeskus on julkaissut oikeusministeriön ylläpitämässä otakantaa.fi-palvelussa karhukannan hoitosuunnitelman päivittämiseen liittyvän keskustelufoorumin. Keskusteluaiheet on jaettu neljään eri kategoriaan: ihmisen, karhun ja luonnon muodostama suhde, karhukannan levittäytyminen, suuruus ja kannanarviointi, karhujen metsästys ja valokuvaus sekä karhu haittaa ja vahinkoa tuottavana eläimenä.

– Tulevaisuuteen katsova ja kehityslähtöinen keskustelu palvelisi parhaiten hoitosuunnitelman päivitystä, kertoo erikoissuunnittelija Marko Paasimaa Suomen riistakeskuksesta.

Paasimaa toivoo, että kaikki kertoisivat rohkeasti ja rakentavasti mielipiteensä sekä kehittämisehdotuksensa Suomen karhukannan hoidosta. Hän muistuttaa, että vaikuttamisen mahdollisuus on nyt, kun uutta hoitosuunnitelmaa ei ole vielä lyöty lukkoon.

Keskustelu otakantaa.fi-palvelussa on avoin kaikille, ja se on avattu sekä suomeksi että ruotsiksi. Keskustelu on avoinna kesäkuun loppuun asti.

Siirry keskusteluun

www.slu.se/skandulv

Suurpetotietoa Pohjoismaista

SKANDULV - Forskning om vargar i Skandinavien. SKANDULV arbetar med grundvetenskapliga och tillämpade frågeställningar kring vargens ekologi och förvaltning. De huvudsakliga frågorna berör vargens populationsdynamik, rörelsemönster, genetik och ekosystemeffekter.